Menetelmä

3. Polyeteeniglykolit huumausainevirtsan merkkiaineina

Huppertz, Bernd; Keller, Ruprecht

Kliniken der Stadt Köln, Zentrallabor, Ostmerheimerstraße 200, 51109 Köln, Germany

Näytteen väärentäminen on vakavasti otettava ongelma virtsasta huumausaineita analysoitaessa. Eräs useimmin tapahtuvia väärentämisiä on ohennuksen lisäksi huumausainevirtsan väärentäminen “puhtaalla“ virtsalla, jotta laboratorioanalyysi antaisi väärän, negatiivisen tuloksen. Virtsan luovuttaminen silmämääräisesti jatkuvasti valvottuna muodostaa käytäntöön usein häiriötekijän, esim. samaa sukupuolta olevan tarkkailijan järjestäminen sekä psykogeeninen virtsanpidätys, haitaten lääkärin ja potilaan välisiä luottamuksellisia suhteita.

Vaihtamismahdollisuudet:

1. Näytteen vaihtaminen mukana tuotuun virtsaan havaitsemattomana ajankohtana.
2. Pidetään puhdasta virtsaa sisältävää pussia vartalossa tai käytetään myytävää vaihtopakkausta.
3. Vierasperäisellä virtsalla täytetty kondomi piilotetaan ruumiinaukkoon (vagina, peräaukko, varustettuna letkulla sukupuolielimeen).

1. Vierasperäinen virtsa viedään virtsarakkoon.

Erittäin tarkalla valvonnallakaan eivät kaikki vaihtamisyritykset ole havaittavissa. Näiden ongelmien ratkaisuna on virtsan merkitseminen suun kautta annetulla aineella, joka erittyy nopeasti munuaisten välityksellä eikä sitä esiinny luontaisesti virtsassa.

Huumausainevirtsojen merkkiaineen suolistoon imeytymisen periaate

1. Aine, joka on vaaraton potilaille ja helposti ruumiinnesteistä toteennäytettävissä, otetaan suun kautta.
2. Merkkiaine imeytyy suolistosta vereen ja erittyy jälleen nopeasti munuaisten välityksellä.

1. Aine määritetään yhdessä huumausaineen kanssa laboratoriossa.

Sokerit ovat osoittautuneet sopimattomiksi, koska niitä esiintyy luontaisesti virtsassa ja ne tulevat kalliiksi potilasta valmisteltaessa, sekä osittain niiden hyvin pitkien odotusaikojen takia (Fordtran et. al. 1967). Parempana vaihtoehtona on tuotu esiin polyeteeniglykolit (PEG) (Chadwick et. al. 1977). Polyeteeniglykolit ovat olleet lisälääkeaineina sairaalakäytössä jo vuosia, eivätkä ne ole myrkyllisiä eikä niillä ole lääkinnällistä vaikutusta tai sivuvaikutusta.
Polyeteeniglykolien toteaminen tapahtuu virtsasta proteiinisaostuksen ja HPLC:n avulla tapahtuvan sentrifugoinnin jälkeen (Gauchel et. al. 2003). Tähän saakka on käytetty kolmea merkkiaineyhdistelmää. Erottelun jälkeen saadaan esim. kummatkin seuraavat kromatogrammit. Jokainen kromatogrammin signaali on jollekin tietyn pituisen ketjun polyeteeniglykolille tyypillistä. Käytettäessä erilaisia ketjupituuksia saadaan lukuisia erilaisia merkkiaineyhdistelmiä.
Vasemmassa kuvassa näkyy merkkiaine A, oikea kromatogrammi on merkkiaineelle B tyypillistä.

Mahdolliset manipulointiyritykset ja niiden tunnistaminen

• Merkkiaineseos syljetään vierasperäiseen virtsaan.
– Merkkiaine annetaan yhdessä laboratoriossa määritettävän sakkaroosin kanssa. Sakkaroosia ei voi esiintyä luontaisesti virtsassa.
• Virtsaa ohennetaan tai se vaihdetaan toiseen.
– Virtsan kreatiniini mitataan, merkkiainepitoisuus yleensä laskee alle raja-arvon ennen kuin huumausaine tulee negatiiviseksi.
• Otetaan aikaisemmin WC:ssä kävijän virtsaa.
– Merkkiaineyhdistelmien määrä kohoaa.
• Lisätään kemikaaleja, happoja tai lipeäaineita.

Merkkiainekäytön listaus

1. Potilaat ottavat merkkiaineen sekoitettuna teehen tai kahviin.
2. N. 30 – 45 minuutin kuluttua virtsanäyte voidaan antaa ilman silmämääräistä valvontaa.

1. Laboratoriossa huumausaineet määritetään yhdessä kreatiniinin, CEDIA-näytteentarkastusreaktion, sakkaroosin ja merkkiaineen kanssa.

Yhteenveto:
Menetelmä soveltuu potilaan virtsan määrittämiseksi yksiselitteisesti ilman silmämääräistä valvontaa (Huppertz et. Al. 2010). Menetelmä on perustettu 5 viime vuoden aikana Kölnin kaupungin klinikoiden keskuslaboratoriossa ja sitä on käytetty n. 250000 kertaa n. 15000 potilaaseen koko Saksassa (Praxen, Klinken, JVAs, Gesundheitsämter, Arbeitsmedizin…). Tällöin ei ole raportoitu sivuvaikutuksista, eikä immuunivasteitakaan ole. Patentoitu menetelmä vaikeuttaa näytteen väärentämistä ja mahdollistaa virtsan luovutuksen ilman silmämääräistä valvontaa.

Kirjallisuus:
Chadwick VS, Phillips SF, Hofman AF (1977): I. Gastro-enterol. 73, 241-246.
Fordtran JS, Rector FC, Locklear TW, Ewton MF (1967): J. Clin. Invest. 3, 287-292.
Gauchel G, Huppertz B, Keller R (2003): J. of Chromat. 787, 271-279
Huppertz, B. et al. (2004) :Clin. Chem. Lab. Med., 42, 621–626